Nykyistä sivua ei ole olemassa kohdekielellä.

Haluatko vaihtaa kielen ja siirtyä kotisivulle vai pysyä nykyisellä sivulla?

Vaihda kieltä
Solar Energy
Kotitaloudet

Michael Raunigg – Froniuksen sähköisen liikkumisen asiantuntija

Sähköinen liikkuvuus

9.9.2020
Michael Raunigg toimii sähköisen liikkumisen asiantuntijana Froniuksella ja on kartuttanut aiheesta käytännön kokemusta myös yksityiselämässään jo vuodesta 2013 lähtien. Hänelle sähköinen liikkuminen on tätä päivää, ei tulevaisuutta. Tässä kirjoituksessa jaamme sähköautoilun innokkaan puolestapuhujan parhaita vinkkejä.

Michael, mikä tekee sähköisestä liikkumisesta niin kiehtovaa?

Sähköinen liikkuminen on kiehtonut minua aina siitä lähtien, kun opiskeluaikoinani kurvailin ympäri kaupunkia itse rakentamallani 12 voltin sähköskootterilla. Se edustaa minulle taianomaiselta tuntuvaa liikkumismuotoa, joka on sulassa sovussa ympäristömme kanssa.

Skootterin kehittelin, koska ajattelin sen olevan neljällä pyörällä liikkumista yksinkertaisempaa. Halusin ”vain” luoda liikettä, ja yksinkertaimmin se onnistuu sähkömoottorin ja energialähteen avulla.

» Olen ajanut sähköautolla jo yli 110 000 kilometriä maksamatta latauksesta kertaakaan «

Miten asiat ovat edenneet skootterin jälkeen?

Vaihdoin skootterin vuonna 2015 ensimmäiseen autooni, joka oli käytetty Renault Zoe. Asuin silloin taloyhtiössä kuten nykyäänkin, eikä minulla ollut käytössä omaa latausasemaa. Voisi kuvitella, että se oli hankalaa. Se kuitenkin toimi todella hyvin. Sovelluksilla oli jo silloin helppo etsiä lähistöllä sijaitsevia maksuttomia julkisia latauspisteitä. Kiitos siitä kuuluu hienolle yhteisölle, joka jakaa näitä tietoja. En ole tähän päivään mennessä maksanut latauksesta sentin senttiä.

Tuo oli varmaan vitsi?

Ei, olen ihan tosissani. Olen ajanut sähköautolla jo yli 110 000 kilometriä maksamatta latauksesta kertaakaan.

Nykyinen autosi on BMWi3.

Kyllä. Vaihdoin siihen vuonna 2018. Zoen ainoa miinus oli suhteellisen pieni akku, jota oli ladattava pitkillä matkoilla usein kahteen otteeseen. Nykyisellä i3:lla pääsen pidemmätkin matkat helposti ilman välilatauksia.

» Minulle on tärkeää, että lataan auton vihreällä sähköllä. Tähän asiaan tulisi todella kiinnittää huomiota. Vihreää sähköä on kuitenkin saatavana jopa 95 prosentissa julkisista latausasemista. «

Missä lataat autosi?

Lataan autoni edelleen julkisilla latausasemilla, pääasiassa pakollisten kauppa-asiointien yhteydessä. Pikalatauksella tyhjä akku latautuu täyteen ostosten aikana. Kun olen toimistolla, voin ladata autoon työnantajan aurinkosähköjärjestelmän tuottamaa energiaa. Minulle on tärkeää, että lataan auton vihreällä sähköllä. Tähän asiaan tulisi todella kiinnittää huomiota. Vihreää sähköä on kuitenkin saatavana jopa 95 prosentissa julkisista latausasemista.

Miten käytännöllinen sähköautosi on tavallista pidemmillä matkoilla?
Ajatko sähköautolla myös lomilla?

Totta kai! Latausinfra on Euroopassa todella hyvällä mallilla. Myös sellaisissa maissa, joissa sitä ei välttämättä odottaisi. Reitit on helppo suunnitella sovellusten avulla. Voin syöttää sovellukseen koko reitin, ja sovellus kertoo, missä voin ladata ja miten pitkälle pääsen. Ajomatka vaikkapa Norjasta Kroatiaan onnistuu ilman, että lataus aiheuttaa minkäänlaista päänvaivaa. Samalla säästää kosolti rahaa. Puhumattakaan siitä, miten ympäristöjalanjälki pienenee huomattavasti tinkimättä oikeastaan mistään.

Mitä neuvoja antaisit sähköautoa harkitseville?

Tee tarvittavat laskelmat. Millaisia matkoja ajat ja kuinka paljon niistä maksat tällä hetkellä? Onko lähistöllä latausasemia? Sähköauto on useimmille aidosti kannattava hankinta. Kannattaa tietysti myös käydä koeajolla. Viimeistään silloin ennakkoluulot hälvenevät.

Michaelin vinkit:

Sovellus (Android): Wattfinder

Palveluntarjoajista riippumaton sovellus auttaa löytämään latausaseman: se kattaa 45 maata ja yli 60 000 latauspistettä. Lisäksi se sisältää käyttäjien arvioita, joista on paljon hyötyä.

 

Sovellus (iOs): chargeEV

 

Foorumi: GoingElectric.de

GoingElectric.de-sivustolla on runsaasti tietoa nykyisille ja tuleville sähköautoilijoille. Mahtava alusta myös aloittelijoille.


Voisitko kuvitella hankkivasi auton, jossa ei ole sähkömoottoria?

En ole koskaan kuullut kenenkään vaihtaneen sähköautosta takaisin polttomoottoriautoon. En keksi yhtään syytä, miksi itsekään vaihtaisin. Sähköauto säästää rahaa, on hauska ajaa ja lisäksi ympäristöteko. Minulle sähköinen liikkuminen ei ole tulevaisuutta vaan itsestään selvä osa nykyisyyttä.

Mitä seuraavaksi?

Seuraava askel on lataus omalla aurinkosähköllä. Tällä hetkellä asun taloyhtiössä, joten minulla ei ole omaa aurinkosähköjärjestelmää. Voin kuitenkin hyvin kuvitella lataavani autoni itse tuotetulla aurinkosähköllä parin vuoden kuluttua.